Proot ja konnat

Aamulla heräillessäni (Tosikoisen vieressä) keksin heti ensimmäisen hyvän jutun päivässä. Tunsin pitkästä aikaa nukkuneeni hyvin! Siirryin koisaamoon myöhään. En oikein uskalla mennä nukkumaan, kun pelkään taas kääntelehtiväni ja vääntelehtiväni suden tunneille. Silti menin ja nukuin. Aamupalaksi luin T. S. Eliotin runon The Love Song of J. Alfred Prufrock. Siinä oli hieno poljento (luin sitä ääneenkin) sekä suosikkivirkahdus: I have measured out my life with coffee spoons. Joidenkin arvostettujen kriitikoiden mielestä runo kertoo kosinnasta ja minusta se taas ilmaisee ihan selvästi elämään pettyneen, mielettömyydestä kärsivän miekkosen ihastusta hukuttautumisitsemurhaa kohtaan. Hehe. Ei kai minun tarvitse ottaa kirjallisuuskursseja kauhean vakavasti? Ennemminkin oman ajan ja kivan kannalta? En ole ollut koskaan runoihmisiä, mutta asiain tila tuntuu muuttuvan/parantuvan keski-ikäisillä päivillä.

Vietin ihan älyttömän hauskan lounaan muutaman kollegan kanssa englanniksi puhuen. Saatoin taas puhua läpiä päähäni ja heittelin porkkanaraastetta sinne tänne, mutta en liene ollut ainoa, joka viihtyi. Vähän myöhemmin Esikoisen opettajan soittaessa tajusin unohtaneeni viikon toisen tärkeän tapaamisen. Aargh. Mikä takaisku. Onneksi SP lähti heti paikalla soitettuani noutamaan minua ja ehdimme kuitenkin palaveerata kommunikaation kannalta keskeisten ihmisten kanssa. Voi että oli paha mieli tästä mokasta, joka johtui vain siitä, etten katsonut kumpaakaan kalenteriani, vaan huolehdin normaalista lukkaristani.

Itse palaveri oli erittäin antoisa ja toivon kovasti, että Esikoinen suostuu käymään uutta, kooltaan pienempää ja sanastoltaan laajempaa AAC-kansiotaan myös minun kanssani! Ainakin voin kehittää kansion sisältöä omalta osaltani (eli kodin sanastoa), jos en muuta. Hitto, pitäähän sen pojan joskus taas suostua minunkin kanssani tekemään monenlaisia juttuja eikä vain paria hassua. Tänään oli vuoroni huolehtia pojan iltatoimista ja tällä kertaa hän ihan vapaaehtoisesti halusi pitkään selailla joululahjaksi antamaani ja uskollisesti täyttämääni kalenteria. Juteltiin siitä, miten paha mieli hänelle tuli, kun uiminen oli eräänä lauantaina peruttu, juteltiin joulukuusesta ja vähän ratsastuksestakin. Sitten luin hänelle Muumi-sarjakuvaa (Tove Janssonin alkuperäistä) ääneen ja häntä huvitti hyvissä kohdissa.

Samaan aikaan toisaalla tapahtui jotain, josta tuli pahaa mieltä. Nimittäin Tosikoinen ymmärrettävään mutta rasittavaan tapaansa otti hepulit, kun oli vieraillut päiväkotikaverinsa luona. Toisinaan teemme T:n kamun kanssa niin, että vuoron perään noukimme molemmat tytöt mukaamme päiväkodista ja kuuden-seitsemän maissa lainalapsi noudetaan jälleen kotiinsa. Tämä on mahdottoman kivaa likan mielestä, mutta kyläilyn jälkeen hän käy sen verran kierroksilla, että pitää haastaa riitaa, huutaa jne. Nyt hän sai nukahdetuksi vasta tuntia tavallista myöhemmin eli puoli kympin aikaan ja siihen tarvittiin molempia vanhempia. Tulilinjalla olevan SP:n hermot piukahtivat melko tehokkaasti, mikä näkyi siinä, että korvista nousi savua, suusta kirposi jopa yksi aikuisten kirosana eikä neuvottelu saati joustaminen kiinnostaneet. Onneksi ärsähtäneen vanhemman avuksi löytyy huushollista yleensä toinen, jonka hermot ovat vetreämmät. (Silloin kun toinen vanhempi on reissussa, lapset jostain syystä yleensä käyttäytyvät paljon fiksummin. Merkillistä.) Voin kertoa, että tasan menevät meillä ärsähdyksen lahjat.

Tylsää on myös se, että SP:llä on futiksenkatseluilta. Asia oli jo tiedossa aiemmin, mutta arvatkaapa, muistinko. Voisin mennä alakertaan tuijottamaan jotain muuta, mutta en jaksa, joten tämä on turhaa valitusta. Hyvä puoli on se, että SP pitää korvaparkojeni takia ääntä tosi pienellä ja koska selostajat ovat englanninkielisiä, kiusallista nenä-äänistä mälkätystä ei toosasta edes kuulu.

Ope kertoi, että Esikoinen vitsailee koulussa ja näyttää kansiostaan hassuttelukuvaa. Se saa minut vastustamattomasti hyvälle mielelle. Myös koulun väki tuntii diggailevan suuntausta kovasti. Poika on hassutellut kotonakin (tyyliin "ei kebabia housuihin") ja nauranut jutuille, mutta monet tavat ja taidot liittyvät pojalla vain johonkin paikkaan eivätkä ne siirry. Ehkä tämä on muuttumassa!

Tuntuu hemmetin oudolta, että me edelleen pidämme jotenkin etäisesti mahdollisena koiran hankkimista taloon ja ajoittain juttelemme aiheesta ja mietimme siihen liittyviä kysymyksiä yhdessä. SP jopa sanoi, että hänen puolestaan ok, kunhan hänen ei tarvitse raahautua ulkoiluttamaan sitä. En osaa nähdä itseäni koiranomistajana, mutta on sitä hullumpia ja odottamattomampiakin asioita tehty, kuten opiskeltu opettajaksi ja oltu it-alalla töissä. Minulle tekisi yksinomaan hyvää, jos jokin otus kiskoisi minut kolme kertaa päivässä ulos nuuhkimaan ulkoilmaa ja katsomaan, miltä puut näyttävät. Paitsi silloin, kun vihaan kaikkia rutiineja ja haluaisin vain murjottaa vällyn alla sohvan nurkassa. Vai oliko se niin, että silloin otuksen voima olisi erityisen terveellinen?