Syyt 1, 2 ja 2 ½

Jaahas, jassoo, vai sellaista peliä. Heti kun selkänsä kääntää, täällä ollaan laiminlyömässä bloggausta! Mutta josko nyt liian myöhään muutama merkintä, vaikka pitäisi olla nukkumassa. Olin torstain ja perjantain tohtorikoulutettavana ja nautin täysihoidosta! En laittanut kahteen iltaan lapsia nukkumaan, vaan opiskelin, keskityin väitöskirja-asioihin ja kävin mm. aamu-uinnilla ja x kertaa päivässä syömässä tai kahvilla. Aah. Etenkin aamu-uinti ja hotellitason aamiainen hurmasivat ruumiin nautintojen puolella sekä tietysti torstai-iltapäivälle järkätty happi-valoliikunta. Opiskelupuoli oli silkkaa rautaa, en minä sillä, mutta joskus nämä muut tekijät vievät voiton, kun arvioimassa on melko kuormitettu perheenäiti. Oli myös huippista tavata kaveri-ihmisiä aseman huitteella ennen kotiutumista ja lopulta todeta, että Jyväskylän-junan valinta osui nappiin, koska sillä pääsin kotikaupunkiin vain viisi minuuttia myöhässä.

Perjantaiksi pääsen kaiketi reissaamaan Kuopioon keräämään aineistoa, mikäli VR suo. Jes! Alan vihdoinkin saada identiteettiäni tutkijakuosiin ja hommat loksahtelevat paikoilleen. Ainakin nyt tuntuu siltä, hyvältä. Tänään tein töitäkin koko päivän tukka putkella ja sekin tuntui kivalta. Toivottavasti huomenna irtoaa myös vääntöä.

Huomenna on Esikoisen verinäyte ja minua jännittää. Olemme kelailleet asiaa jo aika pitkään ja päivä päivältä seikkaperäisemmin. Pojan pitäisi malttaa pitää kättä paikoillaan tai antaa meidän auttaa siinä. Jaiks. Jälkikäteen menemme jätskille jonnekin koulun lähelle. Vaikka en niin välitä ruokapalkinnoista, ehkäpä se näissä harvinaisissa tapauksissa (jotka toiv. myös pysyvät harvinaisina) on paikallaan. Tiedä sitten, millä poikaa palkitsee, kun tulee aika mennä pH-mittaukseen eli antaa tökätä letkua nenästä ruokatorveen. Jösses. Sepä vasta hermostuttaakin!

Ennen verinäytettä pojalla on myös koulukuvaus, ettei menisi liian simppeliksi. Tänään huvikseni mainitsin, että vois sitä tukkaakin siistiä, kun on kuvaus tulossa. Esikoinen sanoi heti: "Joo!" Laiskanpulskeana vielä varmistelin pariin kertaan, että haluaako se poika muka tosiaan hiustenleikkuuta ja halusihan se. Sitten laitoin laiskuuden kellariin odottamaan ja sanoin lapselle, että mennään samoin tein. E. läksi heti noutamaan kotiparturia ja sitten me surrattiin. Vähänkö huippua meininkiä! Ei siitä niin kauan ole, kun piti leikata kynnet ja hiukset "nukutuksessa" eli puoli tuntia nukahtamisen jälkeen.

Tosikoisella oli kuvaus tänään ja hän valmistautui niin, että harjattiin tukka vauvaharjalla hissuksiin takuttomaksi. Letitin jouhet viidelle letille, etteivät heti menisi takkuun, mutta mitä! Likka ihastui viisilettiseen kampaukseen niin, että se piti pitää kuvauksessakin. Mekkojen valtakauden voi julistaa muuten päättyneeksi, sillä vaatteina olivat farkut, violettiraitainen paita sekä Hello Kitty -sukat. Illalla hänellä oli myös upeasti letteihin sopiva viikinkikypärä päässään ja lupasin jonain päivänä ottaa hänestä valokuvan viikinkikypärässä ja yöhännässä (!). Tytär sai tänään kirjeen hyväksynnästä Steiner-esikouluun ja toivon, että siellä saa vettä tähän vilkkaaseen myllyyn tai ainakaan ei kivenmurikoita heitellä rattaisiin.

Vähän rasittaa ajatus, että pitääkö minun nyt muuttua identiteetiltäni joksikin ihme Steiner-äidiksi, mutta piruako siitä piittaan. Eihän minun tarvitsisi muuttua miksikään peruskouluäidiksi, jos laittaisin lapsen semmoiseen ja kuitenkin se on ideologisesti ja uskonnollisesti yhtä latautunut kuin Steinerkin. Valtavirrassa vaan ei joudu selittelemään mitään, mikä on tietysti mukavaa valtavirtalaisille, jotka eivät jaksa selittää. Minulla on kaksi syytä: lyhyt koulumatka haluttaessa vaikka lukion loppuun asti ja tällä hetkellä Tosikoisen taipumuksiin erinomaisesti sopivat pedagogiset painotukset. Kaksipuolossyy on se, että Steinerillä tehdään itse ruoka omassa keittiössä (eikä missään tehdasmaisessa keskuskeittiössä) luomuraaka-aineista eikä eineksistä. Tai ehkä se on kolmas kokonainen syy. Hyvä ruoka on kova sana nykymaailmassa.

Erityiskouluäidin identiteetti minulla on sitä myöten, kun olen omaishoitaja ja vahvasti jo valmiiksi identifioitunut vammaisen ja autistisen lapsen äidiksi. Se on hyvä ja vahva identiteetti, vaikka se selittääkin vain pienen osan minäkokonaisuudesta. Loppuikäni olen kuitenkin vammaisten asialla parhaani mukaan, sitä ei voi muuttaa eikä perua.

Nyt menen nukkumaan kun väsyttää niin herkullisesti! Toivottavasti elämä on huomennakin näin hyvää ja täyttä.