Olen taas huomannut, että kirjoittaminen ja ulkoilu ylläpitävät hyvinvointia parhaiten, kun niitä molempia harrastaa joka päivä. Alkoholittomuus tukee myös juttuja, esim. siksi, että uni on parempaa, samoin serotoniiniaineenvaihdunta. Sanottuani nämä n. sadannen kerran voin taas porhaltaa eteenpäin ja lopettaa itseruoskinnan, vaikka olen laiminlyönyt kirjoittamista, ulkoillut vain työpäivinä ja nauttinut alkoholia turhan monena iltana. Kohtuullinenkin määrä heikentää unosia ja aivokemiaa. Äh. No niin, riittää jo!
Tänään olemme viettäneet kolmattatoista hääpäiväämme ja koska unohdimme hommata lapsenhoitajan, menimme koko perheellä syömään hyvin oikeaan vanhanaikaiseen ruokaravintolaan. Lapset käyttäytyivät minun mielestäni hienosti. He päästivät muutaman oudon äänen, mutta siinä se. Heille maistui kaikki! Molemmat halusivat ehdottomasti lihapullia ja perunamuusia, vaikka yritin sanoa, että ravintolassa kannattaa ottaa jotain semmoista, mitä kotona ei saa. Alkuruoaksi saimme mustajuurikeittoa ja jälkkäriksi tilattiin suklaakakkuannos per nenä. Yhtään turhaa murenaa ei jäänyt lautasille. Ilo katsoa sitä meininkiä, että ruokia maistellaan ja niistä nautitaan ihan kunnolla.
Kesken aterian minulle tuli niin viihtyisä ja ihana, kauttaaltaan muikistava tunne, että se pyrki sanoina suusta ulos. Sanoin jotakin sellaista, että on tavattoman mukavaa olla teidän kanssanne juuri nyt täällä syömässä yhdessä. Kuulostaa melko lattealta näin kirjoitettuna, mutta toivon, että se iso ilo silkasta yhteisestä olemassaolosta tuli läpi.
Tätä päivää on varjostanut huomenna koittava Esikoisen ruokatorven pH-mittaus. Ennen piuhan asennusta pitää olla neljä tuntia syömättä. Sairaalassa sierain puudutetaan ja sinne työnnetään piuhaa aina ruokatorveen asti. Ulkopuolelle jäävä osa teipataan poskeen ja se on kiinni jonkinlaisessa härvelissä. Muuten saa olla normaalisti, mutta kastella ei saa eikä syödä/juoda kuin pääruoilla. Tiistaiaamuna letku poistetaan. Onneksi saimme Tosikoisen kivaan paikkaan talteen, niin voimme molemmat mennä sairaalalle jeesaamaan lasta.
Tiistainen verinäyte meni hienosti. Vähän aikaa etsimme tapaa olla, lopulta Esikoinen meni isänsä syliin. Kun hoitaja sanoi jämäkästi, ettei hänen kätttään saa koskea, E. otti minua kädestä. Kun neula työnnettiin ihon läpi ja alettiin valuttaa verta sen seitsemään putkeen (niitä taisi olla 7), poika protestoi, mutta pysyi paikoillaan. Aivan loistavaa! Ei olisi ihme, vaikka sälli jarruttaisi kerta kaikkiaan eikä suostuisi mihinkään, koska autisteille nämä impulssit voivat olla erittäin voimakkaita eikä mieli yksinkertaisesti pysty pääsemään niiden yli eikä ympäri. Etukäteen harjoittelu auttoi! Toivottavasti myös huomenna.
En voi kyllin kiitellä sitä hoitajaa, joka otti näytteen. Hän oli hyvin selkeä, jämäkkä ja kohtelias, juuri niin kuin pitääkin. Taas totean, että pitänee yrittää saada kiitosta eteenpäin, vaikka hoitajan nimi jäi pimentoon siinä toiminnan tuoksinassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
2 kommentti(a):
Hauskalta kuulostaa tuo ravintolassa käyminen, ja verikokeetkin - jälkimmäinen ei tietenkään ole mukavaa mutta on aina hienoa kun tuollainen menee kuitenkin ihan hyvin, ja erityisesti kun hoitohenkilökunta on ymmärtäväistä ja oikeasti auttaa.
Toivottavasti maha-nenäletkun kanssa on mennyt yhtä hyvin! Minulle on tehty pari kertaa tähystys missä se letku pitää niellä, ja ne olivat hurjia tilanteita jotka tuntuivat tosi pahalta, ja minä kuitenkin tiesin ja ymmärsin, että ne ovat tarpeellisia ja sinänsä vaarattomia toimenpiteitä. Lääkäri kyllä sanoi, että jotkut ihmiset eivät pidä toimitusta epämiellyttävänä, joten jospa tämäkin olisi Esikoiselle ollut siedettävä.
Ja tietysti tällainen tutkimus on tärkeää ja tarpeellista, vaikka potilaasta saattaakin tuntua pelkästään kiusaamiselta. Erään tuttuni kohta kaksivuotias lapsi ei puhu ollenkaan eikä juuri äännähtelekään pahan refluksin takia. Toivottavasti teilläkin on saatu tuloksia ja sitten myös apua!
Tein päivityksen letkuiluista vihdosta viimein. Tuo kaksivuotiaan refluksi kuulostaa tosi hurjalta jutulta! Saapa nähdä, mitä meidän pojalle tapahtuu, jos ja kun saadaan se jotenkin aisoihin. Mä en usko, että leikkaukseen ollaan ihan äkäseen menossa kumminkaan, mut katsotaan.
Lähetä kommentti