Ensimmäinen paperi pidetty!

Olettaakseni "conference paper" on jotenkin fiksusti myös suomennettu, mutta en äkkiseltään tiedä, miten enkä jaksa enää etsiä. (Kas, on piste, jossa en jaksa enää etsiä jotain sanaa tms.) Saattaapi olla, että saan artikkelin julkaisuunkin, toivon ainakin niin. Teen artikkeliväitöskirjaa, koska epäilen, että monoliittiGRAFIA ei ottaisi tullakseen valmiiksi.

Nyt siis olen pitänyt 20 minuutin esitelmäni tiivistä asiaa ja tuntuu hyvältä, onnistuneelta. Kun nykyään pidän koko ajan kontaktia yleisöön (en lakkaa hämmästelemästä, miten esiintymispelko voi ihmisestä poistua ja jättää vain hyvän jännityksen), pystyn näkemään reaktiot. Vaikka osuuteni oli kolmas ja viimeinen sessiossa, ihmiset olivat hereillä ja toisilla heistä oli sekä sympaattisia että kiinnostuneita ilmeitä ja jotkut heijastelivat viestejäni somasti. Onko se mukavaa vai mukavaa? Saada puhua varsin tärkeästä ja kiinnostavasti asiasta ja nähdä, että toiset kuuntelevat! Sain myös hyviä kysymyksiä enkä hukannut kovin monta sanaa.

Lääkäri sanoo, että sanojen hukkaaminen johtuu yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä, koska se häiriköi keskittymiskykyä. Hmph. Se on joka tapauksessa välillä helkkarin noloa, jos jään jumiin enkä keksi kiertotietä. Onneksi esiintymispöhinä antaa sen verran lisäsysäystä elimistölle, että kiertotiet löytyvät helpommin kuin tautiilattanassa tilassa.

Näköjään olen hyväksynyt diagnoosin eikä se ottanut kuin puoli vuotta. Vai näinköhän se sittenkin paljastuu lisämunuaisten uupumiseksi?

Olen jutellut Tosikoisen kanssa puhelimessa molempina päivinä ja saanut söpöhalvauksia. Eilen lähettelimme julmetut määrät lentosuukkojahöpsöttelimme muuten vain. "Äiti minulla on ihan kamalasti kerrottavaa!" Ja sitten: "Minun oli hirveä ikävä äidin syliin, kun aamulla näin pahaa unta." Lähetin perheelle kortin tänään. Saa nähdä, tuleeko se ennen minua perille. Esikoista olen vain ajatellut ja tietysti olen pyytänyt puhuvia perheenjäseniä välittämään halauksia hänelle.

On taas eksoottista majailla hotellissa. Ojentelen jäseniäni, surffaan TV-kanavilla (se on ärsyttävää vain, jos toinen tekee niin), lueskelen. Käyn ulkona kävelyllä. Oulu on kaunis ja mukava. Vielä kun olisi ihmisellä polkupyörä! Taksikuski kertoi aamulla, että täälläkin yksi fillari-intoinen kiho riitti luomaan perustan tälle kaikelle ihanalle fillarimeiningille, jota riittää kesät talvet. Mistähän saisimme sellaisia Tampereelle tai Helsinkiin? Vaasassa käsittääkseni semmoinen joskus oli myös, ehkä on vieläkin.

Hei, yksikään minulle kuuluva nilkka ei mennyt tällä reissulla rikki ennen omaa esitystä ja ekaa konferenssipäivää! Yritän pysyttäytyä ehjänä myös loppureissun ajan. Kotiutuminen on vasta perjantai-iltana ja tunnen haikeutta, koska en pääse selkokieliaiheiseen väitöstilaisuuteen. Menkää te!