Ennen kuin huomaatkaan, vauvasi hankkii rollaattorin

Tosikoinen aloittaa huomenna esikoulun. Hänellä on upouusi violetti Hello Kitty -reppu, kulahtaneet kultatossut ja Herra Hakkarainen -esiliina. Essua pyydettiin tuomaan, kun esikoulussa maanantaina maalataan, tiistaina leivotaan ja muinakin päivinä voi tulla jotain suloisen sotkuista puuhaamista eteen. Edestä on lähtenyt viisi hammasta ja kuudes heiluu.

Esikoinen on tyytyväinen, kun on saanut palata normaalitilaan, kouluun. Autismiluokassa on hyvä struktuuri tehtävissä, paikoissa, ihmisissä, kommunikaatiossa, ajassa jne. joten siellä jaksaa olla ja oppia. Kotona poika on hieman liian oma-aloitteinen ja mm. levitteli haisevaa, keskentekoista kompostorikamaa ympäriinsä. SP hermostui siitä räyhäämään ja kun poika pesi haisumateriaaliin likaantuneet kenkänsä, SP hermostui siitäkin. Jos Esikoiselle räyhää kahteen otteeseen, hän tulee säikyksi ja alkaa hötkyillä. Hän pyrkii tekemään järkeviä ja hyödyllisiä asioita, joten mielestäni ei saa huutaa, kun tarkoitus on ollut mitä parhain. Huutamisen asemesta pitää opettaa, tarvittaessa kädestä pitäen, mitä saa, voi, pitää tehdä.

Olen itsekin ollut tuollainen räyhääjä ja se hävettää. Jos tilanne pääsee pahaksi ja poika oikein säikyksi, hän alkaa entistä kovemmin mokailla ja räyhääjä saattaa räyhätä yhä automaattisemmin kaikesta... Kierteen kääntäminen toiseen suuntaan edellyttää pienen pientenkin onnistumisten vilpitöntä huomaamista ja kiittämistä. Se on työlästä ja kestää kauan. Mieluummin välttää tilanteen pahentumista.

Kertaan vanhaa, mutta sitä pitää kerrata niin kauan, kunnes oppii.

Tosikoinen on hirmu iso. Hän lukee ja kirjoittaa hyvin hitaasti, mutta vääjäämättömästi. Saan häneltä kirjelappusia ja korttejakin, vaikka asumme saman katon alla. Esikoinen on vielä isompi, 160 cm. Hän opettelee koko ajan lisää puhumista ja välillä kelailee samoja asioita paljon paljon, mutta minä kieltäydyn hermostumasta. Kyllä, vanha sohva ja nojatuolit hajosivat ja ostimme uudet. Kyllä, pikkusisko pudotti kahvikupin kahvipannun päälle ja se meni rikki. Ostimme kaupasta uuden pannun ja siitä saatiin pahvilaatikko pahvinkeräykseen. Lamppukin meni rikki (15 vuotta vanha paperivarjostin) ja se meni roskikseen. Ostimme uuden. Sitten muistutan häntä, että mieluummin yleensä korjaa, jos jokin menee rikki eikä heitä roskikseen. Kun tuntuu, ettei jaksa enää kertaakaan, jaksaa kumminkin ja kohta aihe taas vaihtuu.

Toistuvissa puheissa on se mahtava puoli, että jossain vaiheessa poika suostuu harjoittelemaan myös sanojen ääntämistä. Alkuun on vain tärkeää (minullekin), että kommunikaatio onnistuu. Toistojen myötä on varaa myös harjoitella äänteitä. Muistan itse hyvin tuoreesti, miten proseminaarissa opettaja alkoi yhtäkkiä korjata ääntämistäni, kun olin keskellä tärkeää ja keskittymistä vaativaa ajatusta. Koko viestintäni oli hetkessä päreinä! Ääntämykseen kuka tahansa järkevä opettaja tai muu oppimista haluava taho palaa vasta myöhemmin, paitsi jos viestintä ei kerta kaikkiaan onnistu ilman täsmäapua.