Jumittaa niin juukelisti tuo palkkatyön kirjoittaminen. Aihe innostaa ja kiinnostaa, motivoi, haluan kovasti pitää tammikuun lopun määräajan jne. Silti saatan istua hyhmettyneenä työpöydän ääreen enkä saa mitään aikaiseksi, paitsi ehkä muutaman FB-kommentin ja pari kierrosta Bejeweled Blitziä, minkä jälkeen jalokivet pomppivat päässä kiusallisesti. Sitten luen taas jotain mainiota opusta tehdäkseni jotain järkevää ja pää alkaa olla ähkyssä kaikesta luetusta, kun en saa asioita lykätyksi paperille. Jonkin verran on myös hankkeen juoksevia asioita, joita puuhata, mutta ei niistäkään koko työpäiviksi piisaa.
Nyt jokin toiveikas Pollyanna kuiskuttaa korvaan, että tämän blogin kirjoittaminen alkaa sulattaa kirjoitusblokkia yleensäkin. Enhän tätäkään raasua pystynyt päivittämään juuri ollenkaan tuossa välillä, vaikka teki mieli. Nyt tekee mieli ja tulee kai jotain ripirapinoitakin. Olen myös saanut kertakaikkisen mieltälämmittäviä kommentteja, mistä iso kiitos.
Samalla kun on kovia ahdistuksia ja ties mitä, tuntuu, että olen menossa eteenpäin. Jos jotkut patoumat ovat käyneet tarpeettomiksi tai suorastaan haitalliksi, niiden mureneminen tuntuu inhottavalta (etenkin kun isompi pala lohkeaa), mutta ehkä se on sittenkin tervettä? Kun jaksaa lusia ja tuntea noita tunteita, on entistä parempi olla ja elellä?
Jos lukijalla siellä jossakin sattuu olemaan hyviä ideoita isoksi kasvaneen kirjoitusblokin purkuun, otan mieluusti niitä vastaan! Nyt olen ajatellut kokeilla paikanvaihtoa. Läpyttimen kanssa kahvilaan tai kunnankirjastoon, jos vaikka tämä koppitutkijan koppi assosioituu jo niin pahasti kirjoituskynnykseen, että suorastaan estää sitä purkautumasta. Lisäksi möin taas sieluni liikuntakeskukselle ja kokeilen, auttaisiko esim. spinninki stressinpurkuun ja toisiko lisää puhtia istumatyöläisyyteen. Muuten on ollut vähän kädetön olo, kun se, että kirjoittaisi työpäivän lopuksi tutkimuspäiväkirjaa ja sinne seuraavan päivän suunnitelmat, ei ole onnistunut siksi, etten pysty kirjoittamaan - edes tutkimuspäiväkirjaa! Daa. Ehkä siitä voisikin muuten aloittaa. Tutkimuspäiväkirjantekeleen pidän googledocsissa, joten pääsen tai siis pääsisin nakuttelemaan sitä missä vain, jos on nettiyhteys käytettävissä.
Lopuksi Yorkshiren heebot kertovat, millainen elämä oikeasti on hankalaa:
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
7 kommenttia:
Kirjoitusjumitus tutkimustyössä on valitettavan tuttu. Sen ei tarvitse liittyä edes yleisempään jumitukseen tai ahdistukseen - ihan hyvin menee kaikin puolin ja työ on innostavaa jne., mutta oman tekstin tuottaminen on vaikeaa - liki mahdotonta - ja vastenmielistä. Kun/jos on kokenut tämän ennenkin, auttaa tieto siitä, että jossakin vaiheessa teksti alkaa tulla ulos. Jumi saattaa kestää tosi kauan, viikkoja, kuukausia. Jos aikaa on, kärsivällisyys auttaa. Jos aikaa ei ole, itselleni auttaa tehdä erittäin yksityiskohtainen tekstin "sisällysluettelo". Sitten voi huijata itseään ja hahmotella ihan vaan pikkuisen sitä kohtaa 7.2.4., ihan vähän vaan. Näin saattaa kohta kohdalta saada aikaan jonkin raakileen, jonka alusta loppuun läpikäymällä ja muokkaamalla saattaa huomata tuottaneensa lukukelpoisen tekstin.
No hinputti, tuotahan käytin gradunteossa! Kiitos Picea, tuo on erittäin hyvä konsti, kun itsepakotus ei tapauksessani yksinkertaisesti auta. Motivoinnin ja huijauksen avulla siis mennään.
Ensinnäkin, emp & symp, kuten varmaan tiiätkin. Marraskuu on kuukausista julmin, paitsi ne muut 11 on joskus myös aika vttumoisia.
Koitapa kirjoitusblokkiin kynää ja paperia. Jos saisi huijattua hiukkasen... jos kuljettais vaan kynää paperilla ja kattos alkaako siitä tulla mitään?
Ah, kynän ja paperin tuttu käyttöliittymä. Ja tietokone kiinni. Kuulosta pelottavalta - tai oikeastaan jännittävältä. Voisi myös piirrellä jälleen kaikenlaisia kuvia siitä, mitä haluaisi jäsentää ja... Kiitos Zepa!
Ongelmasi on erittäin yleinen, eikä se tee sinusta huonoa tkijaa/ihmistä tms.
Neuvoisin näin: 1. vaihda työskentely-ympäristöä. Entisen seinät suorastaan huokuvat epätoivoa, sillä siellä on jo ennen sinua moni kärvistellyt saman ongelman kanssa. 2. ota etäsyyttä, fyysisesti ja henkisesti, keskeneräiseen työhön. Kun tarkastelet sitä sitten etäältä, voit ehkä paremmin löytää uusia näkökulmia ja niiden avulla uusia viitekehyksiä jotka mahdollistavat uudet kysymykset. Kysymykset ovat aina kiinnostavampia kuin vastaukset!
Tommonen menettely toimii usein meitsillä, mutta YMMV...
Ans kattoo vaa,kyä se siitä!
Itse yritän pitää kokonaan lakkoa Bejeweled Blitzistä ja muistakin koukuttavista peleistä (eli kaikista peleistä). Kaipaan sitä peliin turtumista ja vedän niin överiksi, että illalla sängyssä kun suljen silmät, timantit vilkkuvat enkä voi rauhoittua.
Vitsit miten hyviä neuvoja täällä on (noilla muilla siis :)), pitää ottaa ylös.
(Ai niin, otin nimimerkin takaa käyttöön etunimen, joka nyt sitten on vähän hämärä, kuin meitä on pilvin pimein joka paikassa. t: ex-See)
Lähetä kommentti