Tamperelainen tuhopoltto tuntuu todella karmivalta.*) Onko kenelläkään siisti puku päällä ja hyvä asema plakkarissaan mamu- ja homokammoa lietsovalla mitään vastuuta siitä, että jotkut sekopäät tarttuvat aseisiin? Tai onko medialla mitään vastuuta, mediassahan nämä keskustelut pyörivät. Kuka saa palstatilaa? Kaikkien pitää tarttua kuumiin aiheisiin ja kuumentaa niitä lisää, koska se... lisää mainosmyyntiä? Vai miten se menee. Äh, vastuu on niin passé, kaikki pulmat ovat muiden syytä. Esimerkiksi mamujen, homojen, sekoboltsien, uskisten, median, poliitikkojen jne. Sitten, kun on syytelty oikein hartaasti, tuntuu ihan kuin olisi tehnyt jotain itse ongelmalle.
Me joskus harkitsimme muuttoa siihen taloon. Ylimmässä kerroksessa oli aika kiva kämppä yllättävän järjellisellä hinnalla kaupan.
Olen miettinyt, onko ihmisryhmien näkeminen toisina lähestulkoon biologinen ominaisuus ihmisissä, kun se on niin tavallista. Minä joudun joskus ponnistelemaan, että saan ihmisryhmän x luettua pois toisen asemasta. Jotkut solahtavat sinne niin yhtäkkiä. Vaikkapa rasistit. Ja mitähän hyötyä tästä ominaisuudesta on kenties joskus ollut? Pystyy hyvin omintunnoin kahmimaan rajallisia resursseja itselleen ja omalle posselleen, kun ei tarvitse tuntea mitään myötätuntoa niitä toisia kohtaan?
Lapset, vammaiset ja vanhukset ovat muuten aika huomattavia toiseuden edustajia monille itseään suvaitsevaisena ja sivistyneenä pitävälle ihmiselle. Kehtaan väittää näin enkä edes perustele tai viittaa mihinkään lähteeseen. Tarkkailkaa avarakatseisuudellaan kerskuvia naapureitanne.
***
Nyt väsyttää ihan kunnolla taas ja tekee mieli nyhjöttää sohvannurkassa yötä päivää. Jälkimmäinen ei tosin tunnu pahalta. Lapset näyttäisivät kaipaavan läsnäoloani nyt kovasti ja tulevat koko ajan hääräämään sohvannurkkaani ja tekemään asiaa luokseni. Valtaisan ahdistusrupeaman jälkeen on luonnollista tuntea suurta väsymystä? Mutta jos peevelin depis tulee ja valtaa takaisin ahilta saamansa pläntin, sitten... harmistun. Äh. Väsy on aiemmin usein merkinnyt depistä, siksi vähän hötkyilen. Saan hötkyillä, kunhan en vahingoita ketään. Kiitos.
Loppuhelmeksi masentuneen isoäidin supersankariterapiaa! Tällaista pitäisi olla tarjolla KELA-terapioissa.
*) Anonyymi hermostui tästä, joten kerron selvennykseksi, että tässä kohtaa tapahtuu ajatushyppy ja mieli alkaa kelata esim. Joensuun tuhopolttoja ja Pride-kulkuetta vastaan suunnattuja iskuja. Tampereen tuhopolton motiiveista minulla ei ole tietoa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
4 kommenttia:
Olen jo jonkin aikaa halunnut kirjoittaa sinulle tästä, mutta nyt osuit niin erityisen hyvään kohtaan että saan aikaiseksi! Olen samaa mieltä suhtautumisesta toiseuteen. Kohdatessani vammaisia, esimerkiksi asiakkaina töissä minulla ei ole muita eväitä tilanteeseen kuin oma sydän ja intuitio. Se on toistaiseksi toiminut, mutta halu olla olematta hymisevä kukkahattutäti tai hämillään muualle katsova sai minut avoimeen yliopistoon opiskelemaan erityispedagogiikkaa. Osaltaan siihen mielitekoon vaikutti myös se että olen itse ns. erityislapsen (ikuisen toisen?) äiti ja lisäksi sinun mainio blogisi, josta olen usein saanut sellaisia elämyksiä että tekee mieli huutaa JOO! NOIN JUURI! JOKU ROTI! Kiitos siis blogistasi!
Linkittämässäsi uutisessa ei eksplisiittisesti sanota esimerkiksi teon motiivista mitään, joten ei kannattane ääneen julistaa omia päätelmiään ennen kunnon faktojen selviämistä. Voit toki puhua asiasta, joka harmittaa, mutta älä liitä tuhopolttoa siihen.
Jos käy ilmi, että tuhopolttoon liittyi viharikokseen viittaavia ilmiöitä, voit antaa mennä sydämen kyllyydestä.
Kiitos, Marie! Olikos sinullakin blogi jossain? Nimestäsi lähtevä linkki sisälsi vain merkin w :) Suhtautuminen perinpohjaisesti erilaisiin ihmisiin ei ole aina ihan helppoa. Aiemmin kärsin suurista vaikeuksista kohdata lapsia, kunnes päätin, että lapset ovat ihmisiä siinä missä kaikki muutkin eikä minun tarvitse suhtautua erikseen. Lapsilta saa usein suorempaa palautetta ja mielenkiintoisempia kysymyksiä kuin aikuisilta, joten homma on skulannut hyvin. Omien lasten kanssa treenattua koen pärjääväni aina vain luontevammin.
--
Anonyymi, en ole julistanut mitään päätelmiä tuhopolttojutusta. Ainoastaan kerron, mitä tunteita sekä assosiaatioita jutusta ja siitä esitetyistä näkemyksistä tulee mieleeni. Itse asiassa kritisoin pikaisesti syyttelevää media- ja keskustelukulttuuria.
Todistettavasti ulkomaalais- ja homovastaisia väkivaltaisiä iskuja on jo ollut tarpeeksi, jotta sellaisista voidaan puhua faktana. Tästä tapauksesta minulla ei ole muuta tietoa kuin se, että joku on sen takia pidätettynä, eli ilmeisesti teko oli tahallinen.
Jos tämä jäi vielä epäselväksi, en väitä, että iskun kohteeksi mahdollissti ajateltu ravintoloitsija olisi kohumamuhomomammutti. En myöskään väitä, että hän olisi juuri näiden ominaisuuksiensa takia joutunut uhriksi.
Onhan minulla, askartelublogi tosin :D Lähetin vähän hätäiseen edellisen kommentin ja se karkasi vajaasti täytettynä, siksi osoitteettomuus.
Ihmisten kohtaaminen on extremelaji, se on pahimmillaan kauhistuttavaa ja parhaimmillaan koukuttavaa. Toisinaan ammattikasvattajienkin on vaikeaa kohdata ihminen diagnoosin takaa, vierestä, lävitse, ohi. Siksi näin siviilinäkin tuntuu oikealta hankkia vähän enemmän tietoa sekä vammaisuudesta raakoina faktoina että yhteiskunnan vammauttavista käytännöistä, että osaisin olla menemättä mukaan toiseuttaviin peleihin.
Lähetä kommentti