Hermoheikon huolisäkki

Yritin eilen koko päivän asentaa tämän päivän aikataulua niin, että siihen mahtuisi kaikki, mitä haluan. En onnistunut, mutta sain pääni kipeäksi ja rytmit häiriköimään. Jostain asioista pitää luopua tai oikeammin niitä pitää lykätä myöhemmäksi, vaikka en haluaisi millään. Mutta on niitä aivan välttämättömiä, kuten se, että tytär saa synttärijuhliin juhlavaatteet ja lahjan ja joku on poikaa vastassa, kun hän tulee koulusta kotiin. Jos SP hoitaa yksiä asioita, minun pitää hoitaa toisia, kun aikataulu on kamalan ahdas. Tämähän on tietenkin ollut selvää jo 12,5 vuotta.

Voihan perheen, töiden ja muiden tärkeiden asioiden yhteensovittamisen vaikeus! Onneksi työ on nyt sellainen, joka ei yleensä vaadi minuuttiaikataulua. Muuten olisin jo mullan alla vissiin tai ainakin työkyvyttömyyseläkkeellä. (Jälkimmäinen joskus tuntuisi hyvältä vaihtoehdolta, jos mikään ei etene mihinkään. Mutta katsotaan nyt tätä toipumisasiaa ja töiden sovittamista omiin mahdollisuuksiin ekaksi.)

Kuitenkin yöllä, kun sain vihdoin keskitytyksi, oli tyydyttävää asetella palikoita paikoilleen esitystä ja artikkelia varten. Kyllä tästä vielä ihan kalu tulee. Tajuan aineistoni toimijoiden suhteita, kun olen pyörittänyt niitä dervisseinä päässäni tarpeeksi monta kierrosta. Monimutkaisen palapelin palaset löytävät paikkansa, ne ruohikko- ja tiilimuuripalatkin jotenkin. Sekavat metaforat laukkaavat kuin kastemadot auringonlaskuun!

***
Maanantaina vääntäydyn varmaankin Helsinkiin tutkijasemmaan. Samalla olisi mukavaa nähdä tyyppejä, jos joku sattuisi olemaan nähtävillä! Harkitsen, josko palaisin vasta tiistaina aamulla Tampesteriin, mutta saa nähdä. Koti ja peti aina niin houkuttavat tykönsä.