HOJKS ja hakkailevan sydämen arvoitus

Harmin paikka, kun hakkailu ei ole flirttailua tällä erää sydämessäni. Se vaan pomppii ja teutaroi, sykkii ylinopeutta välillä ja taas muljahtaa. Välillä tekee kipeää. Minulla ei ole mitään syytä kai hermoilla. Tuntuu vain kuin olisin syytettyjen penkillä koko ajan ja päälleni langetettaisiin tuomioita. On vaikeaa keskittyä tekemään, kun tunnepuoli odottaa giljotiinia. Mistä se sitten olisi tulossa? Eihän mikään tai kukaan voi sysätä elämääni täysin kumolleen, koska minulla on monta tärkeää asiaa, joista aina jotkin pysyvät, vaikka jokin muu loppuisi. Tämä on kai yksi niistä jutuista, joista yleistynyt ahdistuneisuushäiriö koostuu. Alan tajuta sitä kokonaisuutta hissuksiin paremmin.

Kuitenkin HOJKS-palaverimme, joka kuulemma joillekuiden omaishoitajakollegojen mielestä muistuttaa tuomioistuinta oikeasti, oli meille erittäin voimauttava kokemus. Niin kuin se on useimpina kertoina ollut aiemminkin. Esikoinen on edennyt siinä kaikkein vaikeimmassa, eli kommunikoinnissa kovaa vauhtia ja hän on motivoitunut yrittämään sekä harjoittelemaan paljon. Koulu, iltapäiväkerho, puheterapeutti ja me vanhemmat tuumasimme kaikki samaa. Aloin taas miettiä, olisiko laulaminen pojan mieleen tai lorutus. Meillä on lorupussikin jossain, jos T. ei ole hukannut kaikkia loruja. Nyt E. voisi olla kiinnostunut tietokonepeleistäkin, jos vaikka kokeilisi Ekapeliä. Onko kokemuksia?

Kokoontumisessa vallitsi lämmin ja hyväntuulinen tunnelma. Vaikutti siltä, että kaikki tekevät mieluusti töitä Esikoisen kanssa ja pitävät hänestä. Vaikka luotan näiden ihmisten ammatillisuuteen silloinkin, kun he mahdollisesti eivät suorastaan diggaile jotakuta oppilasta, on ihanaa nähdä sellaista sympatian kipunaa, joka antaa voimaa ja motivaatiota kuntoutukseen niinäkin päivinä, kun ei ole niin huippua.

Tuli sellainen olo, että olemme tehneet jotain oikein kaikista väsymyksistä ja lempparitaudeista huolimatta. Lapseni välittää muista ja osaa huolehtia itsestään, hän on ahkera tekemään kaikenlaisia hommia ja päälle päätteeksi hassuttelee täydessä hassuttelutarkoituksessa. Hänellä on intoa ja tahtoa opetella kommunikointia, vaikka se on pirullisen vaikeaa hänelle.

***
Olen jonkin verran miettinyt, minkä verran ihmiset muistavat lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Joskus aikuisten jutut tuntuvat ihan oudoilta, kun he kuvailevat lasten tai nuorten käytöstä! Kovin usein tulee "ei vaan silloin kun me olimme nuoria", kun taas itse muistan enimmäkseen, miten "kyllä vaan silloin kun me olimme nuoria". Päähäni tulee usein eläviä muistikuvia menneisyydestä. Niiden avulla on helppoa eläytyä moniin nuorten tai nuorista kertoviin juttuihin. Sovellan muistojani parhaani mukaan omien lasten kanssa. Esmes itse Esikoisen iässä tuijottelin peiliä sekalaisissa mietteissä, nyt kaiketi poika tekee sitä samaa suljetun vessanoven takana. Se palveli jotain tarvetta. Kaipa minun piti yrittää sovittaa oma sisäinen maailma siihen tyyppiin, joka näkyi peilissä, vaikka se tuntui omituiselta. En tietenkään väitä, että E. tekee samaa, mutta sen arvaan, ettei tarvitse ängetä häiritsemään, kun esimurkku kupeksii peilin äärellä.