Keski-ikäisten unikoulun tarkkis

Olette kirjoittaneet huippuja kommentteja, hyvin rohkaisevia ja antoisia. Yksikin kommentti tuolla pidemmän pysähtyneisyyden aikana oli niin innostava, että lopulta oli pakko naputella bloggaus, vaikka välillä tunsin suoranaista inhoa tarttua mihinkään niin vaivalloiseen kuin kirjoittamiseen.

Päivän sanani on unikoulu. Olen alkanut lukea ja työstää terapeutin kans Arto Pietikäisen Joustava mieli -kirjaa. Päätin, että ihan ensin minun pitää opetella nukkumaan. Aikoinaan, kun lapset olivat pienempiä, jouduin viettämään jokaisen hetken heidän valveilla ollessaan joko töiden tai lasten ehdoilla ja oma aika, tuo välttämätön vapauden itu ja ikioman hengittelyn tila oli saatava siitä hetkestä, kun lapset olivat nukkumassa, mutta minä vielä en. Nyt minun ei tarvitse enää kiskoa aikaa hohtimilla yöstä, vaan pystyn hengittelemään omaan tahtiini riittävästi muinakin aikoina. Kuitenkin jo lapsena opittu ajan varastaminen nukkumiselta pysyy sitkaana tapana, vaikka nyt varastan suoraan omasta jaksamisestani ja hyvinvoinnistani. Raportoin tänne, miten etenen. Moni Pietikäisen kirjan unijutuista on ollut aiemmin minullekin hyvin tuttuja, mutta nyt kyse on enemmänkin siitä, etten halua mennä nukkumaan kun haluan valvoa. Yövalvominen on kuin jokin perhanan aineriippuvuus. Aamulla noustessa (en sano herätessä, kun se tapahtuu vasta puoli litraa kahvia myöhemmin) tuntuu, että joku nyppii sielua silmien kautta pinseteillä. Istunnon aikana sain monta loistavaa ajatuksen itua ja työkaluja, elikkäs ruudukoita, joihin merkkailla asioita. Piirtäminen, kirjoittaminen, listailu ja muu visuaalinen asettelu toimii minulle.

Käytännön asiat, joihin voin vaikuttaa, ovat ainakin seuraavat: ei viiniä arkisin ja tietokone kiinni ajoissa (tänään tavoitteena on 22:30). Ajattelen myös huolihetken varaamista, tai ehkä sille parempi nimi olisi järjestyshetki, jolloin käyn läpi päivän asiat ja seuraavan päivän jutut. Joskus nimittäin valvon siksi, että olen unohtanut tai lykännyt jotakin lupaamaani juttua ja muistan sen vasta viime tipassa ennen vuorokauden vaihtumista. Semmoinen ei enää passaa. Sitten pitäisi saada jokin välitön palkinto siitä, että suostun petiytymään. Olen miettinyt iltarunon lukemista (tarpeeksi lyhyt eikä niin koukuttavaa kuin proosa), jonkin ihanan iltarentoutuksen opettelua ja... enimmäkseen aivot ovat lyöneet tässä kohtaa tyhjää. Vaikka tiedän, että pitkällä tähtäimellä (esim. 12 tunnin) saan huomattavaa hyötyä nukkumisesta, välitön nautinto tulee valvomisesta eikä nukkumaanmenosta. Kumpihan voittaa silloin, kun ihminen on uupu ja surku? Ja monesti muutenkin.

Tässä hankkeessani on tärkeää, että teen sitä vain oman pikku mun hyväksi ja iloksi. Että minulla olisi kivempaa. Kun vuosia elämä meni pääasiassa muiden hyväksi ja valvomisen aika oli tärkein oma kiva ja ilo, nyt pitää kääntää kelkka ja nähdä nukkuminen huippuna ja ainutlaatuisena ikiomana aikana.

Otan mieluusti unelle suotuisia ideoita vastaan! Esim. miten saada nukkumaanmeno välittömästi palkitsevaksi tai millaiset tavat, ruoat tai muut vinkurat ehkäisevät tai edistävät luonnollista väsähdystä. Sen jo tiedän, etten voi ottaa kofeiinia kuuden jälkeen tai harrastaa rasittavaa liikuntaa kovin myöhään. Ajoissa saatu valohoito (aurinko etenkin) ja sopivasti rasittava liikunta edistävät unta. Syömisen kohtuullisuus on hyvä. Viileä auttaa, tietsan ja telkun sulkeminen auttaa, murehteminen, riitely yms. ähinä ei auta. Liian runsan rooiboksen ryypiskely herättelee pitkin yötä (pätee muihinkin nesteisiin) ja rentoutusharjoituksen ovat mukavia, jos niihin pystyy keskittymään. Hmm, rentoutusharjoituksia voisikin kaivella jostain.

Jaahas, kelloni mukaan tietokone menee kiinni 14 minuutin kuluttua, joten painan nopeasti JULKAISE-nappia.