Ensimmäinen paperi pidetty!

Olettaakseni "conference paper" on jotenkin fiksusti myös suomennettu, mutta en äkkiseltään tiedä, miten enkä jaksa enää etsiä. (Kas, on piste, jossa en jaksa enää etsiä jotain sanaa tms.) Saattaapi olla, että saan artikkelin julkaisuunkin, toivon ainakin niin. Teen artikkeliväitöskirjaa, koska epäilen, että monoliittiGRAFIA ei ottaisi tullakseen valmiiksi.

Nyt siis olen pitänyt 20 minuutin esitelmäni tiivistä asiaa ja tuntuu hyvältä, onnistuneelta. Kun nykyään pidän koko ajan kontaktia yleisöön (en lakkaa hämmästelemästä, miten esiintymispelko voi ihmisestä poistua ja jättää vain hyvän jännityksen), pystyn näkemään reaktiot. Vaikka osuuteni oli kolmas ja viimeinen sessiossa, ihmiset olivat hereillä ja toisilla heistä oli sekä sympaattisia että kiinnostuneita ilmeitä ja jotkut heijastelivat viestejäni somasti. Onko se mukavaa vai mukavaa? Saada puhua varsin tärkeästä ja kiinnostavasti asiasta ja nähdä, että toiset kuuntelevat! Sain myös hyviä kysymyksiä enkä hukannut kovin monta sanaa.

Lääkäri sanoo, että sanojen hukkaaminen johtuu yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä, koska se häiriköi keskittymiskykyä. Hmph. Se on joka tapauksessa välillä helkkarin noloa, jos jään jumiin enkä keksi kiertotietä. Onneksi esiintymispöhinä antaa sen verran lisäsysäystä elimistölle, että kiertotiet löytyvät helpommin kuin tautiilattanassa tilassa.

Näköjään olen hyväksynyt diagnoosin eikä se ottanut kuin puoli vuotta. Vai näinköhän se sittenkin paljastuu lisämunuaisten uupumiseksi?

Olen jutellut Tosikoisen kanssa puhelimessa molempina päivinä ja saanut söpöhalvauksia. Eilen lähettelimme julmetut määrät lentosuukkojahöpsöttelimme muuten vain. "Äiti minulla on ihan kamalasti kerrottavaa!" Ja sitten: "Minun oli hirveä ikävä äidin syliin, kun aamulla näin pahaa unta." Lähetin perheelle kortin tänään. Saa nähdä, tuleeko se ennen minua perille. Esikoista olen vain ajatellut ja tietysti olen pyytänyt puhuvia perheenjäseniä välittämään halauksia hänelle.

On taas eksoottista majailla hotellissa. Ojentelen jäseniäni, surffaan TV-kanavilla (se on ärsyttävää vain, jos toinen tekee niin), lueskelen. Käyn ulkona kävelyllä. Oulu on kaunis ja mukava. Vielä kun olisi ihmisellä polkupyörä! Taksikuski kertoi aamulla, että täälläkin yksi fillari-intoinen kiho riitti luomaan perustan tälle kaikelle ihanalle fillarimeiningille, jota riittää kesät talvet. Mistähän saisimme sellaisia Tampereelle tai Helsinkiin? Vaasassa käsittääkseni semmoinen joskus oli myös, ehkä on vieläkin.

Hei, yksikään minulle kuuluva nilkka ei mennyt tällä reissulla rikki ennen omaa esitystä ja ekaa konferenssipäivää! Yritän pysyttäytyä ehjänä myös loppureissun ajan. Kotiutuminen on vasta perjantai-iltana ja tunnen haikeutta, koska en pääse selkokieliaiheiseen väitöstilaisuuteen. Menkää te!

Timotei, sinä keinuva heinä

Takapakkia on menty taas ja siksi kirjoittaminenkin on hyytynyt. Roikuskelen FB:ssa koska siellä voi olla enimmäkseen pinnallinen, mutta kumminkin vuorovaikutuksessa ja siellä on tosi kivoja tyyppejä. Välttelen taas kaikkea mahdollista. Välttely on tapa, joka kehittyi huippuunsa niinä vuosina, kun piti vain jotenkin puskea eteenpäin. Laitetaan asiat hyllylle, niin pystyn etenemään. Nyt vain junnaan paikoillani vältellessäni, kun vissiin hyllyille ei enää mahdu. Sain myös ensi kertaa piiiiitkään aikaan PMS-ahdistuksen. Kreit. Onko kilpirauhaslääkkeessä taas jotain pulmaa? Kaiken tämän "yleistyneen ahdistuneisuushäiriön" ohella. (Tuommoisen diagnoosin sain silloin talvella ja onhan siinä paljon tuttua, vaikka huolestuneisuus ei ole se sana, jota käyttäisin.)

Onneksi olen tavannut hienoja ihmisiä ja kokenut hyvin mieluisia asioita, kuten ex tempore koollekutsutut synttärit Prahassa. Siellä sain varsinaisen origamisarjan! Jostain syystä ystävillä oli päähänpinttymä päivänvarjodrinksuista, mutta olutravintolassa ei ollut kuin juomia ilman koristeita! Näin ollen Varapygmin taskussa olleista Hesen alennuskupongeista luotiin monta käsittämättömän tyylikästä koristetta ja lopputulos oli paljon upeampi kuin valmiilla halppiskoristeilla konsanaan. Origamihan muistuttaa tiettävästi kaurapuuroa. Vähemmän täydellisenäkin se on hyvää.

Tiistaina puksuttelen Ouluun ja osallistun siellä konferenssiin. Oma sessioni on heti ensimmäisenä päivänä plenaarin jälkeen koittavassa osuudessa, joten saan loppuajan vain nautiskella muiden esityksistä. Jännittävää on, kuten ekakerran pitääkin! 20 minuuttia on kovin pieni aika, kun aina joudun selittämään vähintään viisi minuuttia sitä, mikä koko aiheeni on, mutta näytän pienen videopätkän ja yritän saada paljon kuvia mukaan slaideihin, joten ehkä oleellinen tulee esiin.

Olen myös kokenut syvää murhetta Esikoisen tilanteesta, kun hän ei pysty jakamaan juuri mitään toisten ihmisten kanssa, vaikka haluaisi. Kommunikaation puutteellisuus pitää häntä yksinäisyyden vankilassa. Onneksi hänellä on sentään toiminnallista ja fyysistä kontaktia, vaikka kommunikaatiotaidot vielä laahaavat kilometrejä tarpeiden ja halujen perässä.

Kiitos teille, jotka olette kommentoineet! Olen aika epäkunnossa, mutta rimpuilen ja tuumaan, että kirjoittaminen auttaisi. Aloitan jotain ja väsähdän, aloitan ja väsähdän. Onneksi sentään jatkan pilatesta ja enimmäkseen asentohoitoja (joiden jättäminen väliin kostautuu). Ajan tietysti pyörällä töihin, muuta liikuntaa en juuri harrasta, vaikka mieli halajaa kahvakuulan suuntaan. Hissuksiin etenen myös Joustavan mielen lukemisessa ja ennen muuta tekemisessä. Haluan voimaa, jaksamista, vapautta. Jaksaminen on vapautta. Väsymys on kahlitsee, supistaa elämää. Olen kuin tulehtunut siltä kohdalta, jossa pitäisi se nappi, josta saisi normaalia vääntöä olemiseen. Siihen kohtaan ei voi koskeakaan, kun tulee heti kipua ja muita oireita.

Onneksi kukaan ei voinut kertoa minulle vaikeina vuosina, miten vaikeaa ja hidasta toipuminen on. Kuitenkin tämä on ollut oikeaa elämää koko ajan ja sisältänyt kaikenlaista hyvää näistä vaivoista ja rajoitteista huolimatta. Nyt kumminkin otan puolikkaan Imovanen (joka maistuu suussa vielä klo 12 seuraavana päivänä) ja nukun. En missään nimessä kirjoita tänne puoleen vuoteen, se on kiellettyä! (Käänteispsykologinen kokeilu, näinköhän tunnen vetoa blogiin jo muutaman tunnin kuluttua?)