Nyt kun kirjoittaminen on käynnissä ja artikkelin asiat pyörivät päässä joka tapauksessa, voin käyttää minkä tahansa vartin tai jopa viisiminuuttisen kirjoittamiseen. Aina, kun jotain tekstiin liittyvää tulee mieleen, kannattaa kirjoittaa se vaikka paperille, mikäli tietsa ei juuri ole käsillä. Sillä tavalla työ etenee. Työ ei aina etene silloin, kun aamulla istuu kopissa tietokoneelle ja aikaa on 7,25 tuntia. Kannattaa käyttää kaikki suotuiset hetket.
Lähetin pomolle tekstinraapaleen ja nyt vähän hermostuttaa. Onneksi toinen ohjaaja jo ehti katsoa sitä ja todeta, ettei perustavanlaatuista vikaa pitäisi olla.
polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa kiireistä aikaa tulta on kengissä laukata täytyy laukkaa, laukata laukkaa
torstaina, tammikuuta 20, 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)



7 kommenttia:
Tätä muistutusta pitäisi hyödyntää minunkin - kiitos siis siitä! Ajattelin myös testata kahvilakirjoitusmalliasi, sillä tekstiä ei kotona jotenkaan nyt synny. Vaikkakin kirjoituksensujumattomuus on ärsyttävä ongelma, on jotenkin helpottavaa tietää, että ongelma on universaali. Ja voi sitä onnea, kun tekstiä taas alkaa syntyä!
Hyviä kirjoitushetkiä ja kaikkea hyvää kevääseen.
Mitä teille kuuluu?
Sinulle olisi tunnustus blogissani, entisten jatkoksi ;)
Tulin katsomaan, josko täällä olisi kuulumisia...
Hei Kaura,
Olisi kiva kuulla kuulumisianne. Hyvää loppukesää!
Yritän pitää itsekin tuon mielessä ja nuoret sanoittajathan tallentelevat idoitaan kännykkämuistioihin, eivätkä kaivele kassinpohjia, josko sieltä löytyisi toimiva kynä ja sen jälkeen edes pieni paperin pala jolle voisi raapustaa. :)
Hyvää mieltä ja sujuvia kirjoituksia!
Kiitos muuten kaikille kommentoijille. Jaija sekä Norppa lopulta herättivät minut muistamaan, että kas, mullahan oli tämmöinen blogikin, joka ei vaadi Facebookin tapaan jatkuvaa hoitoa :-)
Lähetä kommentti