Mitä tehdä, jos aina jonkun sähköpostit ovat täynnä vihaa ja haukkumista? Toverit sanoivat, että pitää tehdä suodatin, ettei tarvitse nähdä koko postittajaa. Jonkun jatkuvan vihapostittajan tapauksessa tämä varmasti olisi hyvä idea, mutta jos postia tulee silloin tällöin? Vasta äskettäin edes tajusin, että toisilta ihmisiltä, joita kohtaan itse koen sympatiaa, tulee (netissä) pelkkää eri tavoin paketoitua vihaa.
Entä jos vittuilua, sarkasmia, kiertoteitse tölvimistä, loukkaamista ja muuta tulee enemmän kuin tavanomaista vuorovaikutusta? Mutta ne toisenlaiset vuorovaikutukset ovat ihania ja arvokkaita ja mieli tekee takertua toivoon jostain paremmasta... Nämä ovat monimutkaisia kysymyksiä enkä odota vastauksia, mutta joskus joutuu havahtumaan siihen, että tuo ihminen kokee aikamoista inhoa minua kohtaan, tulkitsee minua joka asiassa vihamielisesti ja todennäköisesti pyrkii myrkyttämään minun välejäni myös toisiin ihmisiin. Eikä voi vastata suoraan kysymykseen tästä aiheesta millään tavoin. Moni näistä tyypeistä kokee toimintansa täysin oikeutetuksi ja omasta käytöksestään huolimatta odottaa muilta täydellistä huomaavaisuutta. Tällä energiatasolla minun pitää kai oman terveyteni nimissä pysyä kaukana, mutta nimenomaan tällä energiatasolla se on yllättävän vaikeaa. Jostain syystä itsepuolustuksestani säästetään paljon sähköä, kun virrasta on pulaa.
Poishan minä osaan lopulta mennä, menen tavallisesti sitten pois koko maailmalta, mikäli omaa perhettä ei lasketa. Tässä perhetilanteessa on kieltämättä hyväkin, ettei minulla kiirettä pois kotoa, koska kotona kumminkin on ihan pakko kykkiä melkein koko ajan lasten takia. En myöskään jaksa kovin usein lähteä illalla lasten nukkumaanmenon jälkeen mihinkään. Joskus sentään, jos uskallan pyytää jotakuta kivaa. Kylässä sentään voisi käydä perheen kanssa jossain. Olen vain peevelin huono kutsumaan itseäni, kun tämä itsetunto on reikäinen.
Onneksi olen vahvemmin tajunnut, että minulla on joitakin ihka oikeita ystäviä, joihin voin luottaa ja jotka eivät käy kostamaan, vaikka kyrsiintyisivätkin minuun välillä. He myös kuulevat ja puhuvat. On myös monia sellaisia tuttuja, joilla tuntuu olevan vahva etiikka monen muun mainion piirteen ohella ja joihin haluan olla yhteydessä nykyistä enemmän, koska tuntuu, että molemmat saavat paljon virtaa tapaamisista. Välimatkoista 5, aina jotain voi järjestää.
Esmes maanantaina olen Helsingissä ja haluan tavata muutamia loistotyypäyksiä. Kuun lopussa on toinen reissu ja haluan tavata loistotyypäyksiä myös silloin! Hurlaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
6 kommenttia:
Hui, ensin ajattelin. Sitten: mikä ihmisiä oikein vaivaa? Kolmanneksi itsetutkiskelua: en kai se ollut minä? ja hämäriä muistikuvia jollekin anonillille pimahtamisesta. Neljänneksi: ei ole ainakaaan ollut tarkoitus olla vihainen tai ilkeä edes niille tahallaan ilkeileville.
Vihapostittajan kaikki postit voi ohjata suoraan spämmisuodattimeen. Ilman huonoa omaatuntoa. Sitä ei tarvitse tuntea silloin, kun suojelee itseään. Myös netti-ilkeilyä vastaan saa - ja pitääkin! - suojautua. Ei meidän tarvitse sietää muilta ihan mitä tahansa. Tiedän kyllä, että selän kääntäminen ei ole aina helppoa, kun kuitenkin perussuhtautumistapa muihin ihmisiin avoimen ystävällinen. Joskus pitää kuitenkin kovettaa mielensä ja pistää oma hyvinvointi ensimmäiseksi.
Ja onneksi tosiaankin on niitä ihania ihmisiä, jotka osaavat olla ystäviä ja kavereita, vaikka vain hyvänpäivän tuttaviakin, niitä, joilta voi odottaa jotakin hyvää.
Mukavia vuorovaikutushetkiä kivojen ihmisten seurassa. Pidähän itsestäsi huolta, Kaura. :)
"Entä jos vittuilua, sarkasmia, kiertoteitse tölvimistä, loukkaamista ja muuta tulee enemmän kuin tavanomaista vuorovaikutusta? Mutta ne toisenlaiset vuorovaikutukset ovat ihania ja arvokkaita ja mieli tekee takertua toivoon jostain paremmasta..."
Tämä on ollut minulle jo jonkin aikaa jotenkin kovin keskeinen kysymys. Se saattaa minut aina ymmälleni, ja huomaan pohtivani sitä, että en vaan taida ymmärtää jotain sosiaalisen kanssakäymisen leveliä... Toistaiseksi ratkaisuni on ollut pysytellä vähintään käsivarren mitan päässä näin ristiriitaisista ihmisistä.
Ehkä vastaaottajan päässä (eh, no pun intended) on se vika, eli jos mä en vaan tajua. Monimutkaista, kylläpä hyvinkin.
Kiitos kommenteista!
Celia, tuo on niin hyvä esimerkki siitä, miten me helposti syyllistyvät ihmiset ajattelevat. Minulle tulee helposti myös mieleen, en kai se ollut minä. Me syyllistyvät ihmiset olemme myös oivaa riistaa niille tyypeille, joiden mielestä kaikki on aina muiden syytä.
Nämä ovat mulle kamalan vaikeita asioita, mutta huojentavaa jutella niistä teidän kanssanne ja saada näkemyksiä.
Penni, minussahan aina on vika kun vuorovaikutus ei onnistu... siis mun mielestäni, mut jos päässäni vaikka olisikin aina se vika, niin senkin perusteella voisi rakentaa vaikkapa esteetöntä ystäväympäristöä, jossa ei koko ajan tunne olevansa heikoilla jäillä ja molemmat osapuolet voivat olla hyvillä mielin siinä. Kehityskelpoinen aatos ehkä eikä edellytä syyllisten osoittelua?
Ystäväonnea meille kaikille!
Joo! Esteetön ystäväympäristö mulle (ja muillekin) heti!
Mulle myös. Tämä rupesi heti kehräämään juttua ystävättömistä esteistä ei kun esteettömistä ystäväympäristöistä. :)
Syyllistyminen on sanonko mistä, en sentään. Tämä on kuitenkin perheblogi. Ei pitäisi olla liikaa pyydetty, että siitä pääsisi eroon, eihän.
Hei! Halusin vaan poiketa sanomaan, että mä ainakin olen kovasti saanut sulta uusia ajatuksia ja näkökenttäni on laajentunut kaikenmaailman esteettömyyttä ja esteellisyyttä huomioimaan. Musta olet antanut kovasti lämpimän ja hienon esimerkin äitiydestä ja tutkijuudesta ja vielä autismin kanssa selviämisestä ja siis niiden yhdistämisestä.
Rehellinen puhe on täysin aliarvostettua, mutta mä arvostan sitä, että ongelmat ja niiden kohtaamiset sanotaan ääneen. Miten ne muuten voisivat oppia, jotka ei ole joutuneet samoja solmuja setvimään?
Toivottavasti ne vihaiset kommentit ovat vaan internetin anonyymeja (harmittomia) pahanolon purkajia, eikä mitään sen vaarallisempaa.
Essi
Lähetä kommentti