Määräpäivän lähestyessä voi kirjoittaa blogia

Olen Facebook-tauolla, mutta johonkin pitää tehdä aivopäästöjä. Minulla on jälleen ankara deadline-paine. 10.10. pitää lähettää julkaisuun artikkeli ja sen pitäisi olla kielentarkastettukin. Glup. Onneksi laitoksella on natiiveja, jotka saattavat suostua tsekkaamaan tekstin. Yleensä tarjoamisvaiheessa ei vielä kannata tarkastuttaa, kun kuitenkin editorit haluavat rukata artikkelia reilustikin, jolloin tarkastus pitää teettää uudestaan. Mutta julkaisijat vaihtelevat.

Joulukuusta alkoi meillä residentin autistin kanssa vaikea vaihe. Koulun alun myötä tilanne onneksi helpotti - ainakin hetkeksi! Etenkin pojan väkivaltaisen käytöksen ja ylensyömisen poistuminen päiväjärjestyksestä on ihanaa. Nyt epäilen, että taustalla oli käyntiin hyrähtänyt puberteetti. Testosteroni nostaa vireystilaa, aiheuttaa levottomuutta ja ilmeisesti myös haittaa impulssikontrollia. Huoltajan näkökulmasta tuntui, että piti palata takapakkia monta vuotta, kun lasta piti taas vahtia koko ajan, ettei mitään älyttömyyksiä tapahdu. Risperdal-kokeilu nosti ruokavimmaa moneksi kuukaudeksi. Kun yöunetkin menivät rikki, poika söi aamuyöstä kaikkea, mitä talosta löytyi, samoin muina vuorokaudenaikoina...

Tilannetta sävytti myös se, että perhanan kilpirauhasarvoni olivat vaivihkaa pudonneet. Väsymys, nopea painonnousu, karvojen harveneminen jne. eivät kiinnittäneet huomiotani, kun omaishoitajuudessa oli niin paljon mietittävää. Vasta mahavaivojen tutkiminen ja sen yhteydessä kilppariarvojen tsekkaaminen herätti huomion. Ilmeisesti osa mahavaivoistakin johtui kilpirauhashormonien epätasapainosta. Ne vaikuttavat aivan kaikkeen. Pitää nyt yrittää muistaa aina, että kilpparia pitää seurata, ei ole pysyvää tilannetta lääkkeen annostuksessa. Plääh. Nyt pitää keksiä, mitä teen vanhojen päälle kertyneille 10 kilppari-ylikilolle. Ei ole kivaa olla obeesi, mutta en halua laihduttaakaan, koska se vie pääni aina väärille raiteille. Etsin siis terveellistä liikunta- ja ruokavaliotasapainoa, kuten ennenkin.

Facebookista tulee helposti hurja aika- ja huomiosyöppö. Se on myös erittäin hyödyllinen sosiaalinen paikka silloin, kun omaishoito pitää kotona yötä päivää. Vaikka puolison tai hoitajan turvin pääsisi tapaamaan ihmisiä, ei aina jaksa. Silloin FB tarjoaa väylän nähdä, mitä ihmiset puuhaavat ja mitä he ajattelevat. Siellä voi vaihtaa kevyitä ja vakavia sanoja. Deadlinen alla tai muuten kovassa hopussa FB voi ruveta tuntumaan Tamagotchilta, jota pitää koko ajan hoitaa ja silloin on hyvä irtautua hetkeksi kokonaan.

Jotta elämä ei kävisi liian helpoksi, tytär on ruvennut oireilemaan, vai pitäisikö sanoa, että vanhempien ja lapsen suhde on mennyt jotenkin oudoksi. Mietin, olisiko hyvä etsiä täältä lastenpsykologi. Tarvitsisin sellaisen, joka myös ymmärtää autismia, sillä se on tyttären elämän yksi perusosia ja voipa olla, että tytölläkin on tavallista runsaammin kirjon piirteitä, vaikka me vanhemmat saatamme olla niille sokeita. Veljensä kun on varsin voimakas tapaus ja omat kirjon piirteeni näkyivät lapsena aivan toisella tavalla temperamentin takia. Tiedän, että kaupungin (jollakulla) psykologilla autismikirjon perheet ovat saaneet todella ymmärtämätöntä kohtelua ("Pakkohan sen on jo kasvatuksesta johtua, kun molemmilla lapsilla on piirteitä.") enkä nyt jaksaisi semmoista yh-tään. Hervannan neuvolassa puolestaan oli todella loistava ja tajuava tapaus, mutta emme asu enää siellä... Yksityinen tai julkinen - en piittaa, kunhan henkilö olisi sopiva.

Ei huvittanut kirjoittaa tänne koko keväänä, koska elämänvaihe oli niin vaikea ja raskas. Olen aika varma, että suurin osa lukijoista ja kommentoijista olisi ollut sympaattisia, rakentavia ja tukea antavia, mutta sitten on aina niitä kummallisia verenimijöitä, jotka ammentavat omaishoitajan vaikeuksista sosiaalipornoviihdykettä ja tulevat vielä kommentteihin kertomaan, miten minun elämääni verrattuna heillä menee hyvin jne. Sellainen on vastenmielistä enkä tarvitse sellaista skeidaa oikeiden ongelmien päälle. Harkitsin uuden blogin perustamistakin, mutta en usko, että se varsinaisesti auttaisi asiaa. Lukijat saavat käyttää tietysti blogiani kuten haluavat (jos kunnioittavat tekijänoikeuksia), mutta kommentointi on asia erikseen. Täällä on oikea ihminen, joka elää 14. vuotta korkean paikan leiriä.

PS. Näköjään Blogger on muuttanut käyttöliittymäänsä semmoiseksi, etten osaa lisätä rivinvaihtoja tuosta vain.