Risperdal-tarinan päätös

Huomasin, etten ole päivittänyt Rispe-tilannetta, vaikka epäilen, että lukijoissa joku saattaa olla kiinnostunut vertaistarinoista. Tähän sellainen huomautus, että tiedän ihmisiä, joille Rispe on tuonut ratkaisevasti helpotusta tilanteeseen.

Esikoiselle lääke ei siis lopulta sopinut. En ole varma, olivatko alun positiivset tuntemukset todellisia, vai halusinko vain kovasti nähdä valoa tunnelin päässä. Pian kumminkin tunnettu sivuvaikutus iski, eli syöminen kävi niin mahdottomaksi, että positiiviset vaikutukset tuntuivat sitäkin olemattomammilta ja tulkinnanvaraisilta. Lopetimme lääkkeen asteittain melko nopeasti, kun annostus ei ehtinyt kovin suureksi eikä käytöksessä näkynyt muuta takapakkia kuin se, että tolkuton syöminen jäi pitkäksi aikaa päälle. Muita käytökseen vaikuttavia lääkkeitä emme kokeilleet (niitä ei määrätty). Unilääkkeeksi lääkäri määräsi Ataraxia, jota käytimme hetken yksinään, sitten melatoniinin rinnalla keväällä, kun poika ei ollut saada nukutuksi juuri lainkaan ja kärsi itsekin siitä jo kovin.

Tein sen, mitä ei mieluusti saisi ja kokeilin itsekin tuommoista Ataraxia eräänä iltana, kun sekä levottomuus että allergiaoireet vaivasivat. Sehän tainnutti minut vallan! Vaan ei poikaa niinkään. Nyt pärjäämme taas melatoniinilla, mutta olen hieman levoton senkin jatkuvan käytön mahdollisista vaikutuksista. Suo, vetelä, pyrstö, nokka.

PS. Huom. huom. Risperdalia en olisi missään tapauksessa kokeillut itseeni. Kokeiluissa pitää olla jotain järkeä. Tyttäreni sai Ataraxia vauvana allergiaansa, joten siitä päättelin, että ehkä se ei vaikuta pahasti tai ainakaan pysyvästi minuunkaan.