Minä vietän joka päivä puhevammaisten päivää omaishoitajana. Mietin sitäkin, voinko kääntämisen ja tulkkauksen tutkijana paneutua aiheeseen jonain päivänä myös ammatillisesti. Aihe on kiehtova ja kiperä ja sen tutkimus kaipaa monenlaisia näkökulmia. Sosiaali-, terveys- ja erityispedapuolella on tehty hyvää työtä, mutta näkisin, että sekä edustamalleni alalle että tuolle aihepiirille olisi myös oikein hyväksi päästä kontaktiin toistensa kanssa.
Olenko kertonut muuten riittävän monta kertaa, kuinka paljon hyötyä kääntäjän ja käyttöohjeiden kirjoittajan opeista ja kokemuksista on ollut autismikuntoutuksessa? Tieto lisää myös terveellistä tuskaa, kun kohtaan äiti-tulkin roolissa eettisiä pulmia. Esimerkiksi sopii ihmetellä, miten paljon Esikoinen miettii, mitä äiti haluaa kuulla verrattuna siihen, mitä hän haluaa sanoa. Ja sitä, muovaanko tulkatessani hänen viestiään vähän vai paljon sen mukaan, minkä ajattelen sopivan tilanteeseen parhaiten. Jep, ennen pitkää pitää saada pojalle puvatulkkausta.
Jos ette jaksa käydä katsomassa tuota ylläolevaa linkkiä, siteeraan tekstin varmuuden vuoksi tähän, kun siinä on tärkeää asiaa hyvin sanottuna:
Suomessa on arviolta 65 000 puhevammaista ihmistä. Puhevammaisuutta ei kuitenkaan tunneta, vaikka se on yksi yleisimmistä vammaisuuden muodoista.
Puhevammaisuus voi liittyä moneen vammaan tai sairauteen, esimerkiksi cp-vammaan, kehitysvammaan tai aivoverenkiertohäiriöihin. Puhevammaisuus voi olla synnynnäistä tai se voi olla seurausta onnettomuudesta.
Suuri osa puhevammaisista ihmisistä jää ilman kommunikointikeinoa ja kommunikoinnin apuvälineitä. Puhevamma nähdään liian usein sairauteen tai vammaan kuuluvaksi ominaisuudeksi, jolle ei voi mitään.
Puhetta korvaavia kommunikointikeinoja on kuitenkin hyvin monenlaisia, ratkaisuja löytyy muun muassa tietotekniikasta. Ihminen voi saada mahdollisuuden vuorovaikutukseen muiden kanssa esimerkiksi kännykkään asennetun kommunikointiohjelman avulla.
Lainaus siis Papunetin ilmoituksesta Mitä sanoisit, jos et voisi puhua?



2 kommenttia:
Meillä poika on saanut käyttöön ensimmäisen pysyvän sanansa sitten 2,5 vuotiaana tapahtuneen puhetaidon totaalisen häviämisen. On ollut ihmeellistä huomata, miten paljon se yksikin sana helpottaa arkea ja auttaa ymmärtämään mistä on kyse.
Onnea! Esikoisella oli enimmillään kolme sanaa ennen niiden täydellistä katoamista ja muistan hyvin, miten ihanaa oli, kun tuli semmoinen sana takaisin, joka myös pysyi eikä heti kadonnut tuntemattomaan paikkaan niiden edellisten seuraan.
Lähetä kommentti